Ääh.. On niin raskasta uskoa unelmiinsa. Tai siis, tuntuu että ne ovat niin kaukana, saavuttamattomissa.. Niin hauraita, että yksikin pieni sattumus tuhoaa kaikki.
Epäonnistumisen pelko on myös suuri.. "Mitä jos tapahtuu jotain?" "Mitä jos rahat ei riitä?" "Entä jos mä en vaan koskaan pääse siihen kuntoon mihin haluan?" "Mitä jos kusen kirjotukset?"
Että mä inhoan näitä päiviä ja oloja. Tuntuu et ois romahtanut pilvistä suoraan paskaiseen kaivoon. Sellaiseen oikein mutalällyiseen mihin uppoaa kaulaansa myöten.
Itseensä luottaminen on vaan joskus niin helvetin haastavaa. Välillä ois kiva, että olis vierellä joku kannustaja: "Kyl sä pystyt tähän!!!" Kannustaja joka mahdollisesti vielä pitäs sylissä, kun tällänen heikko paikka iskee..
Vieressä on kuitenkin se matikankirja joka huutaa: "Et sä kuitenkaan näitä asioita opi."
On vaan niin satan666 vaikeaa olla vahva joka minuutti. Tuntuu et oisin 7 kk vaan taistellu kaikkien erilaisten paskajuttujen takia.
Nyt on kyl fiilis et berberi olalle.. Vaikka se ei ole kyllä mikään ratkaisu mihinkään..
Noo.. kun edellisiä postauksia selaa, kaippa mä oon elänyt niinkuin haluan, vaikkei se tässä hetkessä siltä tunnukkaa.. Ja ollut onnellinen.
- Le fu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti